Saturday, December 3, 2016

Fox skull cocktail hat










































Tein elämäni ensimmäisen cocktail-hatun. Päähine tuli keraamikko Marianne Sirin teokseen "Madonna ja pentu". Materiaaleina käytettiin ketun kalloa, turkista, satiinia, helmiä ja morsiusharsoa. Mariannen näyttely Sairaan Kaunis on auki lahtelaisessa Galleria Uudessa Kipinässä vielä huomenna sunnuntaina klo 12-16.

Näyttelyn statement:

"Kenno-tilassa on esillä Marianne Sirin kipsisiä ja keraamisia veistoksia. Näyttelyn pääosassa ovat kauniit naishahmot sekä pitkälle jalostetut koirat. Näyttely, Sairaan kaunis, on nimetty Madonna ja pentu nimisen veistoksen mukaan, joka esittää naista, jolla on shar pei koiranpentu sylissään ja kettupuuhka kaulassaan. Shar pei koirat ovat sairaan kauniita, ne kuuluvat sairaimpien koirarotujen joukkoon. Näyttelyssä tavataan myös toinen sairaan kaunis koira, mopsi, joka on myös kärsinyt ihmisen jalostusvimmasta. Ovatko lemmikkieläimet meille jo jonkinlaisia asusteita roikkuvine, ryppyisine nahkoineen, töpöjalkoineen, pullosilmineen ja lyttynaamoineen?


Näyttelyssä on myös kaksi terveempää koirarotua whippet ja kääpiösnautseri, joilla on ihmisen vartalo ja päällään munkin kaapu.  Munkinasuinen koira kuvastaa sitä kuinka tärkeä ja pyhä koira on (etenkin länsimaiselle) ihmiselle. Koira on ihmisen uskollisin ystävä, joka on aikojen alusta asti palvellut mitä erilaisimmissa tehtävissä. Koira nostetaan jalustalle, inhimillistetään, puetaan, trimmataan. Koiran voi viedä agilityyn, hierojalle tai vaikka psykologille. Koiria voi myös syödä, mikä ei ole kaikkien mieleen. Koira syö lihaa, jonka tuottaminen kuormittaa ympäristöä. Elämme hupenevien resurssien maailmassa, kuinka kauan meillä on varaa pitää koiria (ja kissoja) lemmikkeinämme?

(...)

Lähde: Galleria Uusi Kipinä


***

I made my very first cocktail-hat. Hat was a part of sculptor Marianne Siri's piece "Madonna and a pup". Materials included a fox skull, fur, satin, pearls and tulle. Marianne's exhibition Sairaan kaunis is open at Lahti based Gallery Uusi Kipinä. Open tomorrow 12 am to 4 pm. 
















































































Photos: Salla Poutiainen

Thursday, April 16, 2015

Po Bunny

Flaijeripajan häiriintynyt pikku apuri. // My deranged calling card assistant.

x
Salla

Sunday, April 12, 2015

Po Vintage & Autiotalo Retro & Vintage Expossa 18.-19.4.2015

Po Vintage lyö toisen lahtelaisen vintage-verkkokaupan Autiotalon kanssa hynttyyt yhteen ja painelee ensi viikonloppuna Kaapelitehtaalle Retro & Vintage+Design Expoon! Tuodaan mukanamme kaikkea mahtavaa vaatetta, asustetta ja muuta pikkutavaraa varastojemme kätköistä. Tulkaahan käymään! Messut avoinna la-su 10-16, liput 10 euroa.

Ihan oikea blogissa on meneillään arvonta, jossa sinulla on mahdollisuus voittaa liput tapahtumaan, Osallistumaan pääset täällä.

//

Next week end Po Vintage is sharing forces with another Lahti based vintage web shop Autiotalo and taking part in Helsinki Retro & Vintage + Design Expo at Cable Factory. The expo is open Sat-Sun from 10 am to 4 pm, tickets cost 10 euros.

Ihan oikea blogi is organizing a ticket giveaway as we speak, so if you want a chance to score two free tickets you can enter the lottery here. 

x
Salla

Tuesday, December 23, 2014

Happy Holidays!



Po Fox wishes you all a relaxing holiday season. Eat well, see your loved ones and enjoy life. 

//

Po-ketutar toivottaa kaikille rentouttavaa Joulun aikaa. Syökää hyvin, viettäkää aikaa rakkaiden kanssa ja nauttikaa elämästä. 

x
Salla

Thursday, December 18, 2014

Po @ Little Christmas Market

Photo Made of Sundays
Photo Salla Poutiainen

Howdy gift seekers! You’ll find Po’s colorful fringe necklaces and handy mobile wallets on the jewelry section of the market! There are also more masculine versions of the phone bags, so come and check out!

Open Tue-Fri 10 am to 8 pm, Sat 10 am to 6 pm, Sun 12 am to 6pm.
Little Christmas Market @ Akkuna, Lasipalatsi, Helsinki.


//

Tervehdys innokkaat lahjanetsijät! Po:n värikkäät hyväntuulen hapsukorut ja kätevät luurilompakot odottavat pääsyä pukinkonttiin marketin koruseinämällä. Mieslurjuksille saatavilla myös hillitympiä ja vähemmän tyttömäisiä versioita kännypussukoista, kannattaa tulla tsekkaamaan!

Avoinna ti-pe 10-20, la 10-18, su 12-18.
Little Christmas Market @ Akkuna, Lasipalatsi, Helsinki.
x
Salla

Thursday, December 4, 2014

Preparations for the Ornamo Christmas Market


Täällä Po-päämajassa paperileikkuri laulaa! Työnalla käyntikortteja huomenna starttaaviin Ornamon Joulumyyjäisiin! Pikkuinen pöytäni löytyy Kaapelitehtaan Merikaapelihallista Marita Huurinaisen ja Lillen välistä, nähdään siellä!

Avoinna Perjantaina kello 11‒19
Lauantaina kello 10‒18 
Sunnuntaina kello 11‒17

Ornamon Joulumyyjäiset, Kaapelitehdas, Helsinki.

//

I'm preparing some new calling cards for the Ornamo Christmas Market which is starting tomorrow! My tiny table is located at Cable factory's Merikaapelihalli between Marita Huurinainen and Lille, see you there!

Open Friday 11 am to 7 pm
Saturday 10 am to 6 pm
Sunday 11 am to 5 pm

Ornamo Christmas Market, Cable Factory, Helsinki.


x
Salla

Sunday, April 27, 2014

Weecos @ Kierrätystehdas



Po-koruja löytyy vielä tämän päivän ajan Weecosin osastolta Kierrätystehtaalta! Avoinna klo 10-17. Vapaa pääsy. http://www.kierratystehdas.fi/?lang=fi_fi

//

Selected pieces of Po jewelry is available in Weecos' booth in Kierrätystehdas! Open Sat-Sun 10 am to 5 pm. Free entrance!  http://www.kierratystehdas.fi/?lang=fi_fi

x
Salla